Ajankohtaista
Kesäkokoontuminen 11.3.
Kesä 2012 tuo Jätinpesään taas Vilenin perheen ystävineen eli Tankki täyteen kakkososa nähdään Orimattilassa.
Teatterinystävät tuottavat näytelmän ja sen toteuttamiseksi tarvitsemme tekijöitä monenlaisiin tehtäviin: näyttämölle ja taustatehtäviin kahvioon, makkarangrillaukseen, lipunmyyntin yms. Jos haluat olla mukana tekemässä unohtumatonta teatterikesää, tule katsomaan mitä voimme sinulle tarjota, sunnuntaina 11.3.2012 klo 17 alkaen puvustolla, Pakaantie 1, ovi 3, Orimattila.
Mallusjoen Näyttämö: Pessi, Illusia, Bombus – ja ne muut
Helmikuussa 2012 ensi-iltansa saava ‘Pessi, Illusia, Bombus ja co. – Satu luonnosta vieraantuneille’ on Mallusjoen näyttämön tämän vuoden näytelmä.
Näytelmä sijoittuu jonnekin mielikuvituksen ja todellisen elämän rajamaille, paikkaan jossa eläimillä ja satuolennoilla on todellisesta elämästä tuttuja piirteitä, haluja ja päämääriä. Näytelmä venyttelee yleisön mielikuvituksen rajoja, ei pelkästään sisällöllään vaan persoonallisella lavastusratkaisulla joka kannattaa tulla paikalle kokemaan.
Yrjö Kokon ‘PESSI JA ILLUSIA’-kirja on toiminut materiaalina näytelmän kirjoitusprosessissa, mutta draaman kaari noudattelee näyttämöläisten itse määrittelemiä suuntia. Viime vuoden epookkimaisen toteutuksen sijasta tänä vuonna yhdistellään asioita mielivaltaisen järjestelmällisesti.
Näytelmän perusajatukset voidaan tiivistää filosofisesti:
1. Ihminen on syntynyt vapaana ja kaikkalla hän on kahleissa
2. Tutkimaton elämä ei ole elämisen arvoinen
3. Tieto ei voi ylittää kokemusta
Kutsummekin siis ihmiset tutustumaan tähän eäimellisen inhimilliseen leikkiin, jossa vanha tuttu satu käsitellään humoristisen filosofisesta tulokulmasta.
Lienee syytä painottaa, että kyseessä on mallusti, joten huumori on jälleen pääosassa.
RYHMÄLÄHTÖINEN TYÖSKENTELY
Näytelmän käsikirjoitus on rakennettu YRJÖ KOKON ‘Pessi ja Illusia’-kirjan pohjalta devising-metodilla. Metodia on käytetty osallistamaan jokainen näyttelijä käsikirjoituksellisten muuttujien pohdintaan. Tärkeimpänä kuitenkin kenties se, että ryhmälähtöisen työskentelyn aikana henkilöhahmojen muokkaus-, ja luontiprosessi on ollut jokaisen näyttämöläisen omalla vastuulla. Osa roolihahmojen repliikeistä on lähtöisin näyttelijän omasta kynästä. Myös lavastus, puvustus, musiikki ja tekniikka tullaan tekemään yhteisvoimin – kuten tapana on ollut.
Näytelmän ohjaajana ja devising-kouluttajana toimii Mikko Peltoniemi. Näyttämöllä nähdään jälleen vuosilta tuttuja Mallusjoen konkareita ja uuden sukupolven edustajia.
Esitykset Mallusjoen Seurojentalolla ja Orimattilan Jymylinnassa
ENSI-ILTA 24.2.2012 klo 19. Mallusjoen Seurojentalolla, Mallusjoentie 24
MUUT ESITYKSET:
7.3. klo 19 Jymylinna, Urheilutie 9, Orimattila
8.3. klo 19 Jymylinna
17.3. klo 16 Jymylinna
18.3. klo 16 Mallusjoki
LIPUT: 8 € per ihminen/menninkäinen/keiju.
Lisätietoja: 041 4348 439
TAI mikko.peltoniemi79@gmail.com
UIT – Ilon palasia.
Teatterinystävät järjestävät nyt matkan Helsinkiin, UIT:n tämänvuotiseen revyyseen, perjantaina 20.4.2012 klo 18 näytökseen. Lähtö Orimattilasta klo 16.
Lipun ja matkan hinta jäseniltä 55 euroa ja ei-jäseniltä 60 euroa.
Ilmoittautumiset 24.2.12 mennessä: info@orimattilanteatteri.fi tai puh. 040-729 8338.
Matka maksetaan ennen lähtöä, tarkemmat ohjeet saat ilmoittautumisen jälkeen.
TERVETULOA!
Uusi uudempi UIT jatkaa menestyksekästä linjaansa – laatua ilolla ja suurella sydämellä! Ensi kevään ilottelussa mukana sekä vanhoja UIT-konkareita että uusia tähtiä, unohtamatta loistavaa, liikunnallista Jean S:ää. Tule viettämään hykerryttävä parituntinen, huumorin, loistavien musiikki- ja tanssinumeroiden sekä maan eturivin tähtien kanssa!
LAVALLA:
> Jonna Geagea
> Mira Luoti
> Miia Nuutila
> Kreeta Salminen
> Reija Wäre
> Markku Haussila
> Timo Kärkkäinen
> Antti Paavilainen
> Mikko Rantaniva
> Puntti Valtonen
> Jean S.
Ohjaus: Taneli Mäkelä
Koreografia: Reija Wäre
Kapellimestari: Timo Kärkkäinen
Käsikirjoitus: Seppo Ahti, Timo Kärkkäinen, H. Miettinen, Taneli Mäkelä, Markku Salo, Ilkka Talasranta, Reija Wäre ja Sari Siikander