Yhdistys

Orimattilan teatteriyhdistyksen säännöt kertovat mm.  seuraavaa:

1§ Yhdistyksen nimi on Orimattilan Teatterinystävät ry ja sen kotipaikka on Orimattilan kaupunki
2§ Yhdistyksen tarkoituksena on: 1. Edistää ja kehittää teatteritoimintaa sekä toimia paikkakunnalla Orimattilan ja sen lähiympäristön teatteritaiteen hyväksi. 2. Lähentää toisiinsa teatteria ja teatteriyleisöä. 3. Syventää yleistä teatteriharrastusta.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää kokouksia, tiedotus-, tutkimus- ja koulutustilaisuuksia, juhlatilaisuuksia, teatterimatkoja, näytelmäharjoituksia sekä teatterinäytäntöjä. Toimintansa toteuttamiseksi yhdistys voi omistaa kiinteää ja irtainta omaisuutta, harjoittaa yhdessä liikepaikassa kioski- ja kahvilaliikettä ja asianomaisella luvalla toimeenpanna myyjäisiä ja arpajaisia sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja. Yhdistyksen tarkoitus ei saa muodostua voiton tai muun taloudellisen ansion hankkimiseksi siihen osallisille eikä muutenkaan pääasiallisesti taloudelliseksi…
Loppupykäliin voi tutustua liittymällä yhdistykseen.

Yli kymmenvuotisen toiminnan aikana on kakkospykälän toimintaluetteloa toteutettu ansiokkaasti.  Harrastajateatteria ei tehdä euronkuvat silmissä, sillä tilit ovat enemmänkin henkisellä puolella.
Ainoa asia, mikä ei ole toteutunut on kakkospykälässä mainittu testamenttien vastaanottaminen. Kukaan ei ole vielä tarjonnut, mutta olemme valmiit, jos joku haluaa meitä lähestyä tällaisella lahjoituksella. Loistavat sponsorit, joista voisi mainita Orimattilan Kehräämön, Orimattilan Osuuspankin, Aluelehden sekä muutkin paikalliset liikeyritykset ovat olleet jatkuvana tukena toiminnalle. Orimattilan kaupunki on myös suhtautunut erittäin suopeasti toimintaamme ja avustanut myös taloudellisesti yhdistystä. Tärkeimmät ja ehtymättömät luonnonvaramme ovat kuitenkin olleet innokkaat ja peräänantamattomat yhdistyksemme jäsenet, joita ilman tätä vapaaehtoista kulttuurilaitosta ei olisi.
Yhdistys pyrkii myös tarjoamaan kesäisin ja talvisin lapsille ja nuorille suunnattua teatteria, joissa lapsilla ja nuorilla on myös suurin osa rooleista. Vähän varttuneemmat nuoret ovat myös voineet toteuttaa yhdistyksen avustuksella itse ideoimiaan tapahtuma- ja näytelmäprojekteja. Yhteisen tavoitteen eteen työskentely ja ryhmään kuulumisen tuoma vastuu kasvattaa kuin ohimennen lisää yhteiskuntakelpoisuutta nuorille. Eikä kulttuurin eteen puuhaaminen tee pahaa vanhemmillekaan yksilöille. Yhdistyksen toiminnassa aktiivisesti mukana olleista nuorista muutama on päässyt Teatterikorkeakouluun ja valtakunnan ykkösareenoille asti.

Kaikille mukanaolijoille teatterintekeminen takuulla tuo esiintymisvarmuutta ja rohkeutta, joista on jatkuvasti hyötyä kaikilla elämänaloilla.

Kaikki eivät halua näyttämölle, mutta teatterissa on satoja muita yhtä tärkeitä hommia, joiden parissa voi toteuttaa itseään. Kaikkien ei tokikaan tarvitse keekoilla lavalla, vaan Teatterin tekemisessä tarvitaan lukuisa joukko erilaisia henkilöitä, jotka tekevät mitä moninaisimpia tehtäviä projektien eteen. Ohjaaja ja näyttelijät ovatkin vain se näkyvin osa. Taustalla on puuseppää, metallimiestä, mainosmiestä, toimittajaa, maalaria, ompelijaa ja jopa sairaanhoitajia. Ja todellakin eri alojen taitajia ja lukuisa määrä muuta väkeä, joiden osaamista on hyödynnetty esityksen ja sen puitteiden valmistamisessa. Yhdistyksessä voi tietysti olla jäsenenä, vaikkei osallistuisikaan aktiivitoimintaan.

Miksi liittyä Teatterinystäviin?

Yhdistykseen liittymällä pääsee vaikuttamaan paikkakunnan esittävän taiteen kehittämiseen. Tietysti voi myös liityttyään mainita tuttavilleen tuntevansa ystäviä teatterista (heh heh). Heittäytymällä mukaan teatterinystäviin ja Orimattilan teatteritoimintaan pääsee melkoiselle elämysmatkalle ehtymättömien ideoiden ja uusien asioiden pariin. Legendaariset ensi-iltojen juhlat ja näytelmien hautajaisbileet eivät hevin unohdu teatteritartunnan saaneelta. Leukaperät ja nauruhermot saattavat olla kuitenkin lujilla teatterimatkojen ja yhteisten illanviettojen jälkeen, kun teatterin moottoriturvat ovat antaneet parastaan. Loppukevennykset ovat aivan toista kuin kympin uutisissa.

Meillä teatterikärpänen on nimeltään Pörniäinen
Muusta kunnallis-, kaupungin-, ja harrastajateatterien kirjosta poiketen Orimattilan teatterin tekemisen tartuttaja on nimeltään Pörniäinen. Nimeen liittyvän historian saat tietää liittymällä yhdistykseen.

Yhdistyksen puitteissa ei harjoiteta ikärasismia. Kaiken ikäiset ovat tervetulleita. Voit olla passiivijäsen ja käyttää hyväksesi jäsenkortin edut tai sitten rohkeasti syöksyä keskelle esittävää taidetta ja sen mukanaan tuomia uusia elämyksiä.

Liittymällä Orimattilan Teatterinystävät Ry:n  jäseneksi saat:

  • 10% alennuksen pukuvuokrauksesta
  • vähintään 10% alennuksen Orimattilan Teatterin teatterilipuista
  • osallistua hauskoille teatteriretkille
  • osallistua mukaviin juhliin ja tapahtumiin
  • jäsenpostia säännöllisen epäsäännöllisesti
  • sosiaalisen ja monipuolisen harrastuksen laadukkaan kulttuurin parissa

Helpoimmin voit liittyä jäseneksi lähettämällä yhteystietosi  teatterinystavat@luukku.com

Maksettuasi jäsenmaksusi ( 12 € ) saat jäsenkorttisi, jolla voit poimia etusi!